info@ajolanranta.fi
0207 669960
Ajolantie 109 /
21140 Rymättylä
N:60°24.2' E:21°48.4'
Ajolan rannan historiaa
Perinteinen Ajolan ranta on toiminut monessa tehtävässä ennen nykyistä satamatoimintaa.
![]() | Vanhat venevajat ovat edelleen käytössä perinteikkäässä rannassa. Leo Frangin piirros Ajolan rannasta vuodelta 1924. |
1920- ja 1930-luvuilla avoveden aikana, huhtikuusta joulukuuhun, kulku Rymättylästä Turkuun tapahtui pienillä, aikataulun mukaan kulkevilla matkustajalaivoilla. Ajolan rannassa poikenneina muistetaan ainakin Merimasku, Salmi, Kelpo ja Hirvensalo -nimiset laivat. Vuonna 1935 Särkänsalmen lossiyhteys aloitti säännöllisen linja-autoliikenteen ja laivayhteydet loppuivat kannattamattomina.
![]() | Matkustajalaiva Merimasku pysähtyy Ajolan rannassa ennen jatkamistaan matkaa kohti Turkua. Kuva Martti Saarisalo n. 1930. |
Vuonna 1942 Turun Osuuskauppa rakensi nykyisen nosturilaiturin paikalle suolaamon, jossa kaupoissa myytävät kalat suolattiin. Sota-ajan ruokapulan vuoksi suolattavaksi kelpasivat kaikki pyydetyt kalat, mutta myöhemmin paikalla suolattiin vain Rymättylän tunnuskalaa, silakkaa. Työnjohtajana suolaamossa toimi aluksi Tahvo Toivola ja myöhemmin Vilho Lehto, työntekijöinä heillä oli 6-10 naista saaliin suuruuden mukaan. Suolaamon toiminta hiipui elintason noustua ja silakan menekin laskiessa 1950-luvun lopussa.
![]() | Nestori Rantanen tuo silakkaa Ajolan rannan suolaamoon, vastaanottajina Toini ja Tahvo Toivola. Kuva Martti Saarisalo n. 1949. |
Vahvaksi rakennettua laituria ja syvää rantaa hyödynsivät 1950-luvulta alkaen rahtilaivat, kun niihin lastattiin mm. lähialueiden viljelijöiden sokerijuurikkaita. Laivoilla tuotiin myös hiekkaa ja kalkkia Paraisilta. Samaan aikaan kesämökit yleistyivät ja rannan käyttö yhteysveneiden satamana alkoi. Tästä sai alkunsa nykyinen toiminta täydenpalvelun huvivenesatamana.



